| ||
|
Myrskylyhty.net on siis Annun (aka Patongin) porfolion tapainen sivusto jonka tarkoituksena on esitellä puoliviattomille ohikulkijoille ylläpitäjän kuvallisia tuotoksia ja lojua homehtumassa netin synkissä syövereissä. Pilkkuvirheistä, aamupalasta ja kaikesta muusta kauniista saa tulla kertomaan vieraskirjaan, jos siltä tuntuu.
23. maaliskuuta 2008Sainpahan päivitettyä maaliskuun puolella :'D Lisäsin vain kolme kuvaa tuotoksiin, ei muuta tällä kertaa. Ainiin, jos kukaan ei ole vielä huomannut niinFelelem-impro pyörähti taas käyntiin~18. helmikuuta 2008Ja taas tehdään historiaa, 4 kuukautta viime päivityksestä. Pisin aika tähän mennessä :'DMutta joo, pitkästä aikaa siis sain jotain aikaiseksikin, uudistin sivuja aika paljon ja poistin mielestäni turhia osioita. (turhat osiot tunnetaan myös nimellä kopioitavaa ja kilpailut) Kilpailuista muuten puheenollen, ratkaisin vihdoinkin awardin. Annoin vain yhden palkinnon ja hylkäsin 8 sivua, pistäkääs paremmaksi~ Tulokset löytyvät täältä. Tuotoksiin lisäsin kanssa ihan kunnolla kuvia, yhteensä seitsämän (4 kuvaa 2007 puolelle, 3 kuvaa 2008 puolelle).
Siniraita
Ulkoasun hahmo kuuluu Cremille. Muu sälä kuuluu sivuston ylläpitäjälle, ellei toisin mainita. | ||